Shampur on patoplaneetta

 

Sadenainen saapui planeetalle, jonka joet olivat pehmeää pāhoehoe-laavaa ja puut mustia tuhkatorneja. Yöt olivat punaisia ja päivät oransseja, kun ohuet kaasukerrokset suodattivat Mufridiksi nimetyn jättiläistähden tappavaa säteilyä.

 

Laavassa kelluva tukikohta erottui kuplivan kivimassan keskeltä: jättimäinen, hopeinen pagoda. Se oli rakennettu seilaamaan tulisilla järvillä, pysymään pinnalla jatkuvista maanjäristyksistä ja purkauksista huolimatta, väistämään kilometrien syvyyksiin aukenevia railoja, kestämään ympärillä pulppuavien tulivuorten suihkuja.

 

Planeetan vihamieliset luonnonolot eivät olleet ongelma. Sadenainen oli saapunut ratkaisemaan ongelmaa, jonka muodostivat planeetan alkuperäisasukkaat: villit muukalaiset, jotka hyökkäilivät tutkimusretkikuntien kimppuun, tuhosivat laitteita ja sabotoivat kokeita. Olentoja kutsuttiin remorgeiksi.

 

Sadenaisen saapuessa tilanne oli jo kärjistynyt äärimmilleen. Remorgit olivat vallanneet tukikohdan alimmat tasot ja pysyivät paikoillaan kuin piiritetyt pankkiryöstäjät. Alatasot eivät olleet erityisen tärkeitä (varastotiloja, jäähdytyskoneistoa, moottoreita) ja kaikki reitit ylemmille tasoille oli suljettu, mutta puhdistustoimiin valmistauduttiin parhaillaan. Paloa ei aiottu jättää kytemään. Pahin uhkakuva oli se, että remorgit tuhoaisivat tai rampauttaisivat jäähdytyslaitteistoa siten, etteivät ihmiset pääsisi yhdellekään laavameren pinnan alapuolelle jäävälle tasolle ilman raskaita jäähdytyspukuja.

 

Tukikohdan komentaja Krolar Eyrd opasti Sadenaista yläkansilla. Tukikohdan nimi oli Damasion I, nimetty kosmisen patogeneraattorin luoneen sankaritiedemies Damasion Lalanden mukaan (nykyisin Lalanden maine oli tosin hiipunut, koska hän oli vakuuttunut Boötesin tyhjyyden johtuvan epäonnistuneesta materiansiirtokokeesta ja yrittänyt vuosikausia todistella, että tyhjyyden tilalla oli joskus ollut supersivilisaatio). Henkilökuntaa, sotilaita ja tutkijoita oli toista tuhatta, saman verran kuin keskikokoisessa avaruusristeilijässä. Päivärutiinit ylimmillä tasoilla jatkuivat normaalisti, vaikka alatasoilla valmistauduttiin taisteluun.

 

"Palvelustietosi ovat vaikuttavat. Sinullahan on taistelukokemusta?"

"Olin mukana Tulimaan valtaustaistelussa."

"Tilanne täällä on siis melko tuttu. Tällä kertaa vastassa ei tosin ole täysin io-luokiteltuja olentoja. Kutsumme niitä remorgeiksi, villeiksi muukalaisiksi. Kolme teknikkoa on kuollut, kuusitoista haavoittunut vakavasti ja neljä kadoksissa. Oletettavasti heidät on viety jonnekin noista mustista lohkaresaarista, joilla remorgit elävät. Ne ovat jokseenkin älykkäitä, pystyvät tekemään suunnitelmia, liikkuvat pienissä laumoissa."

"Liikkuvat lähinnä yöaikaan?"

"Ne ovat paljon aktiivisempia punaisen yön aikana. Emme tiedä paljonkaan niiden elämästä planeetalla yleensä, mutta tunnemme saalistustavat ja tiedämme niiden rakentavan pesiä jäähtyneiden laavakumpujen sisään. Minun mielestäni ne ovat vain hävitettäviä tuhohyönteisiä, vaikka kriitikot kotona vertaavat meitä konkistadoreihin ja ties mihin, mutta on eri asia puhua hyönteisten suojelemisesta tähtiristeilijän puutarhakannella kuin elää viidakossa hyttysten keskellä. Emme edes tulleet tänne alun perin etsimään elämää, pääpaino oli Mufridin ja planeetan välisen suhteen tutkimuksessa. Kun portaalilähteet ja remorgit löytyivät... no, kolme viidennestä porukasta tutkii nyt niitä ja purkaussyklien tarkkailu on jäänyt vähemmälle. Oletan sinunkin olevan sen porukan kannalla, jotka haluavat ymmärtää remorgeja ja saada niihin yhteyden?"

"En ole kenenkään kannalla. Mutta remorgeja tutkimalla opimme enemmän myös toisista muukalaisista. Ihmisapinoita tutkimalla opimme enemmän ihmisyyden alkuajoista. He olivat täällä ennen meitä ja heidän tuhoamisensa on äärimmäinen keino. Intiaanit ja biisonit, kapteeni Cook ja polynesialaiset. Vaikka olemme sodassa, meidän täytyy muistaa minkä vuoksi taistelemme."

"Eivät remorgit sukupuuttoon kuole, niitä on todennäköisesti ympäri planeettaa piilottelemassa mustilla saarilla ja tulivuorten tunneleissa. Unikloonityömme täällä on etusijalla ja portaalilähteet ovat tämän planeetan ainoa kiinnostava luonnonvara. Ammumme remorgit nyt ja palaamme asiaan myöhemmin, sitä mieltä minä olen."

 

Kaksi unikloonia käveli heidän ohitseen; vihreäihoinen humanoidi ja tummaihoinen, skorpionimainen olento. Kummallekin oli puettu harmaat työhaalarit päälle. Unikloonit olivat sekamuotoisia hybridejä, jokainen yksilö ainutlaatuinen kuin oma perhoslajinsa noustessaan ylös portaalilähteestä. Jokaiseen yksilöön olisi voinut uhrata elämän mittaisen tutkimustyön, elleivät ne olisi olleet niin lyhytikäisiä. Kuinka näin vihamieliselle planeetalle oli ilmestynyt niin monimuotoista ja monimutkaista elämää? Tutkijat pitivät todennäköisempänä, että portaalilähteet olivat tulleet muualta. Lähteiden vihreä lieju kerääntyi yhteen pyöreiksi lammikoiksi ja niistä erotetut pisarat pyrkivät yhdistymään suurempiin lähteisiin kuin magneetin vetäminä.

 

"Alatasojen palvelijoista suurin osa on uniklooneja. Kustannuksien kannalta on järkevämpää käyttää heitä, pienistä riskeistä huolimatta. Muutamia oppivaisimpia uniklooneja olemme ottaneet palvelijoiksi myös ylätasoille."

"Onko heitä sotilasjoukoissa?"

"Ei, Rukh sentään! Heidän ei ole sallittua kantaa mitään haarukkaa terävämpää asetta. Hälyttimet käynnistyvät heti, jos heikäläinen ottaa edes veitsen käteensä. He hoitavat raskaat työt, siivouksen ja muun sellaisen. Huomasit kai, ettei asemalla ole yhtään robottia. Tavalliset robotit eivät täällä pärjää ja erityismallit ovat liian kalliita."

"Haamut ovat siis järkevin vaihtoehto."

"Haamut?"

"Muutamia uniklooneja tuotiin Tulimaahan testattavaksi taisteluoloissa, kutsuimme niitä haamuiksi. Toisaalta oli innostavaa nähdä vihollisten reaktiot, kun kloonisotilaat syöksyivät tuleen vailla pelkoa ja väsymystä, mutta kun istui niiden kanssa öisin vartiossa, ne olivat kuin haamuja hohtaessaan pimeässä. Niin paljon kuin tiedämmekin niistä, emme edelleenkään tiedä miten ne kasautuvat yhteen portaalilähteissä, miksi niistä tulee sellaisia kuin ovat ja miksi vain palavat planeetat kelpaavat."

 

Vastaan käveli uniklooni, joka kantoi tarvikelaatikkoa. Se näytti hieman ihmisnaiselta, jonka kasvoissa oli leveitä, pystysuoria arpia. Hiukset olivat kuin vihreäksi värjätty sotkuinen peruukki. Se liikkui enemmän sivusuunnassa kuin suoraan, jalkaterät kääntyivät luonnottomasti eri suuntiin. Sekin oli puettu univormuun, jotta se näyttäisi hieman ihmismäisemmältä.

 

"Miksi nuo arvet naamassa? Miksi tuollaiset hiukset? Miksi ne kaikki tulevat altaista erilaisina, erilaisin taidoin ja tavoin?"

"Arvoitusta kerrakseen. Tästä ovesta pääsee miehistön taukotilaan ja ravintolaan. Missä päin Tulimaata taistelitte?"

"Siellä täällä. Kuuluin Surullisen Miehen johtamaan erikoisryhmään."

"Todellakin, yhden mielialan mies. Kiellettyjä voimia, muukalaisten kaupunkeja. Se oli varmasti mielenkiintoista. Ja sinä osaat luoda sateen tanssimalla vaakamamboa? Kuinka ikävää, että meidän ihmisten on tyytyminen niin triviaaleihin supervoimiin, että muukalaiset voivat toistaa ne teknologiansa avulla. Yksi asia, joka minun täytyy tehdä nyt heti selväksi: minä olen Damasionin päällikkö. Vaikka minulla ei ole erikoiskykyjä, kaikki tottelevat minua. Damasionilla ei lähdetä oman käden oikeuteen, vaikka Tulimaassa komentoketjun ulkopuolella toimiminen olisikin rutiinia. Ymmärrämmekö toisiamme?"

"Tottakai. Ei tietenkään."

"En puutu asiaan, jos remorgit tekevät suurhyökkäyksen, mutta en halua nähdä mitään sooloilua. Suosittelen, että hyväksytät kaiken ensin minulla. Raja-alueilla täytyy pysyä linjassa. Minä olen sheriffi, sinä apulaisseriffi. Nuo tuolla alhaalla eivät ole intiaaneja, joiden pariin voisi mennä elämään, polttelemaan rauhanpiippua ja muuttumaan... no, tiedät mitä tarkoitan. En halua nähdä kenelläkään sulkapäähineitä. En tietenkään kieltäytyisi henkilökohtaisesta sadetanssista."

 

Hetken kuluttua komentaja odotetusti pyysi Sadenaista lasilliselle huoneeseensa. Sadenainen kieltäytyi. Komentaja esitteli vielä nopeasti tukikohdan huipulla olevan tähtitornin ja määräsi sitten vartiosotilaan hänen oppaakseen alemmille tasolle.

 

Sadenainen jatkoi kierrosta uuden henkivartijansa seurassa. Hississä henkivartijakin ehdotti sadetanssia myöhemmin illalla. Kaikki tukikohdassa tiesivät, että Sadenaisen olisi kokeiltava erikoista supervoimaansa planeetan ilmastossa lähiaikoina ja etsiä kokeeseen sopiva partneri. Sadenainen kieltäytyi henkivartijan ehdotuksesta ja sanoi, että hän etsi valioyksilöitä, jotka olivat luultavasti tällä hetkellä etulinjassa pitämässä remorgeja aisoissa. Henkivartija ei sanonut enää muuta. Illan muuttuessa punertavaksi Sadenainen löysi lopulta laboratoriotasolta nuoren naistutkijan, jonka valitsi ensisilmäyksellä seuraavaksi partnerikseen. Hän pyysi henkivartijaa odottamaan ulkopuolella.

 

"Nimeni on Gwil Li. Tutkin ja kategorisoin unikloonit, kun ne tulevat altaasta."

"Sadenainen. Saavuin tänään Tulimaasta."

"Meille tiedotettiin tulostasi."

"Näin ylätasolla unikloonitytön, jolla oli sotilasunivormu."

"Ei ehkä pitäisi kertoa tätä, mutta komentaja Eyrdillä tuntuu olevan tietynlainen suhtautumisongelma niihin uniklooneihin, jotka näyttävät ihmisnaisilta."

"Naispuolisia haamuja käytettiin jo Tulimaan sodan aikana upseerien leluina. Heitä ei pidetä ihmisinä ja koska on sota-aika -"

"Sinä pidät heitä tietoisina olentoina."

"Jotkut heistä ehkä ovatkin, toiset eivät. Lähtökohta tulisi olla se, että koska emme voi tietää, kaikkiin tulisi ainakin aluksi suhtautua tietoisina olentoina."

"Lähteet tuottavat hirviöitä liukuhihnalta. Se niiden luonto. Suurin osa on samaa mieltä. Nekin unikloonit, jotka oppivat puhumaan hieman meidän kieltämme... he eivät aina pidä itseään täysin elävinä, mutta he jatkavat silti. Jos olisin heidän asemassaan, minäkin jatkaisin. Portaalialtaat ovat niin suuri mahdollisuus."

"Periaatteessa heihin pitäisi suhtautua kuin autisteihin."

"Autistiset ihmiset eivät noudata Katarimpen säännöstöä. Heillä ole kolminkertaista ihmisen kestävyyttä. Heille ei kasva ylimääräisiä elimiä."

"Silti."

"Komentaja Eyrd keräsi naista muistuttavia uniklooneja huoneeseensa neljä päivää sitten. Hän ei enää tyydy tekemään sitä salaa ja koko aseman kurinalaisuus kärsii."

"Pieni rajakylä on siis luisumassa karjaparonin saappaan alle."

 

Kissan kokoinen hämähäkkiklooni juoksi laboratorion katon poikki toiseen huoneeseen. Yleensä eläimiä muistuttavat unikloonit pidettiin häkeissä tai eristyksissä lukkojen takana, vaikka ne olivat suunnilleen yhtä harmittomia kuin humanoidikloonitkin. Suuren hämähäkin tai käärmeen näköiset olennot kulkemassa vapaina kävivät joka tapauksessa ihmisten hermoille.

 

"Tuo hämähäkki on ollut täällä pidempään kuin minä. Sillä on enää pari vuotta elinaikaa. Se ei pysty enää sille opetettuihin korjaustöihin, se vain lähinnä juoksentelee kuljettelemassa viestejä ja pieniä tavaroita sinne tänne ympäri Damasionia. Se ei malta pysyä paikallaan."

 

Fetecsjihennet, uniikkikloonit, syntyivät portaalilähteissä. Ne muodostuivat satunnaisesti yhteen liittyvistä molekyyliketjuista, nousivat ylös pyörivästä alkulimasta ja elivät elämänsä jatkuvassa metamorfoosissa, muuttuen päivä päivältä toisenlaisiksi. Aikuisen kokoisina syntyneet humanoidit saattoivat kehittyä kolmessa vuodessa pieniksi rottaolennoiksi, kissamaiset unikloonit saattoivat muuntautua viikossa kymmeniä metrejä pitkiksi madoiksi. Ne syntyivät sattumalta, elivät sattumalta ja kuolivat sattumalta. Niitä löytyi ainoastaan Shampurista, Mufridin ensimmäiseltä planeetalta, Karhunvartijan tähdistöstä. Jotkut osasivat puhua ja kertoa asioita kaukaisesta menneisyydestä, kuin muistellen edellistä elämäänsä, tai improvisoida todellisen tuntuisia tarinoita vaipuessaan transsiin. Toiset puhuivat tuntemattomia kieliä, toiset kommunikoivat valonvälähdyksillä sormenpäistään. Mikään ei välttämättä ollut totta, mutta uusien olentojen tarinat osuivat merkillisen hyvin yhteen vanhojen olentojen tarinoiden kanssa. Kaikki tiesivät vaistomaisesti oman elämänsä pituuden, oli se sitten kaksi kuukautta tai sata vuotta. Kaikki olivat erilaisia, kaikki välinpitämättömiä tai naiiveja, kaikki peräänantamattoman autistisia. Yksi teoria oli se, että portaalilähteet olivat yhden ainoan lähdeolennon osia ja olento yritti matkia kaikkia vuosituhansien aikana kohtaamiaan olentoja kerta toisensa jälkeen luomalla epätäydellisiä "käsinukkeja" muodottomasta, hajanaisesta kehostaan.

 

"Yleishälytys. Kanavareaktorissa on ylivuoto. Varmistatko?"

"Ylivuoto varmistettu. Yleishälytys annettu."

"Tilanne?"

"Ne hyökkäävät taas. Sähkökentät eivät pysty pitämään niitä loitolla."

"Yllättävän luovaa. Sammuttakaa reaktori, siirrytään varavoimaan."

"Ei onnistu."

"Varavoiman käynnistys?"

"Reaktorin sammutus ei onnistu. Tulee lisää ylivuotoa, ne katkoivat kaikki putket."

"Jos ne saavat pidettyä reaktorin ylivuodolla, meidän täytyy ohjata pääenergiaväylät uudelleen varavoimaan, etteivät ne onnistu pysäyttämään asemaa."

"Kolme ryhmää eteen, otamme alatason takaisin välittömästi. Hoitakaa te keskitasojen sulku."

"Komentaja Eyrd. Ulkona sataa vettä."

"Sadenainen... Kielsin häntä sooloilemasta. Etsikää ja eristäkää, emme kaipaa sadetta tässä tilanteessa. Sumu nousee sankaksi, kun sade osuu sulaan laavaan. Remorgit ovat edullisemmassa asemassa. Taistelu täytyy viedä ulos joka tapauksessa, jos ei muu auta. Ilmoittakaa laituritasolle, että pitävät laavaveneet valmiina, saatamme vielä tehdä ensi-iskun mustille saarille ja räjäyttää muutaman remorgipesän."

 

Tukikohdan ikkunoihin ropisevat vesipisarat olivat jo muuttuneet kohisevaksi rankkasateeksi, kun sotilaat tunkeutuivat Gwilin laboratorioon. Sadenainen ja Gwil olivat jo poissa, mutta taukohuoneen sänky oli vielä lämmin. Sadenaisen henkivartijaksi määrätty sotilas oli sidottu tuoliin ja asetettu istumaan huoneen nurkkaan kasvot seinään päin. Sotilaat avasivat laboratorion tuuletusaukon, ryömivät ulos sateeseen, ryhmittyivät riviksi seinäulokkeelle ja tarkkailivat ulkoseiniä liikkeentunnistimilla. Sadenainen ja Gwil havaittiin: he kapusivat ylemmäs tukikohdan huoltorobottilinjoja pitkin. Sotilaat nousivat tasoa ylemmäs ja siirtyivät tasapainosiivekkeelle. Rankkasade, sumu, kaasusuihkut ja aseman keinunta tekivät tähtäämisestä ja liikkumisesta hankalaa, mutta siivekkeen päältä heillä oli suora ampumalinja.

 

Samassa tukikohdan tähtitornitasolta hyppäsi alas haavoittunut remorgi. Se oli kavunnut aseman ulkoseinää pitkin kattotasanteelle ja yritti nyt vetää Gwilin ja Sadenaisen mukanaan alas laavaan. Remorgien hyökkäykset olivat aina suoraviivaisia ja kamikazemaisia, ne eivät välittäneet omasta selviytymisestään. Sadenainen ehti ampua olentoa repijäpistoolillaan ennen kuin se sai kunnon otetta Gwilistä. Laukaus repi remorgin mustan, kaksiselkärankaisen araknidikehon kahdeksi kappaleeksi ja piikikkäät ruumiinpuolikkaat putosivat Gwilin ylitse huoltosillan kaarelle. Naiset nousivat tähtitorniin asti ja siirtyivät takaisin sisään ennen kuin perässä tulevat sotilaat ehtivät ampua laukaustakaan. Sotilaat nousivat huoltosillalle ja potkaisivat kuolleen remorgin kappaleet kaiteen alitse. Komentaja Eyrd puhui heille kypärälähettimien kautta.

 

"Joko Sadenainen on hallinnassa?"

"Ei vielä."

"Remorgit ovat nyt ykkösprioriteetti. Ne aikovat ehkä murtaa laavapadon. Räjähteitä on kadonnut ja epäilemme muutamien henkilökunnan jäsenten toimivan remorgien kanssa yhteistyössä. Se selittäisi remorgien äkillisen taistelukunnon paranemisen."

"Tulemmeko takaisin alatasolle?"

"Pysykää ylhäällä. Tarkkailkaa kiipeäviä remorgeja ja uniklooneja. Pitäkää karja sisällä linnakkeessa ja intiaanit ulkona."

 

Laavapato oli valtava muinainen rakennelma, joka kahlitsi sisäänsä romahtaneen supertulivuoren jälkeensä jättämän laavajärven. Se oli timantoidivallien muodostama kiehuva noidankattila tuhkahuippuisten vuorijonojen välissä. Shampurin kadonnut sivilisaatio (tai ehkä jokin avaruudessa vaeltava laji) oli rakentanut padon tuhansia vuosia sitten, mutta turhaan: vaikka pato oli kestänyt, sivilisaatio sen ympärillä oli tuhoutunut ja sulanut lopulta pois, kun planeetan kiertorata siirtyi vuosi vuodelta lähemmäs jättiläistähteä. Laavapato oli monumentti, joka muistutti muinaisen kansan epätoivoisesta kamppailusta luonnonvoimia vastaan.

 

Joukko remorgeja hyökkäsi jo aseman keskitasolle. Ne olivat onnistuneet kiipeämään sateen suojassa vartiokennostojen ohitse ja tunkeutuneet huoltorobottilinjan kautta sisään. Kun taistelussa haavoittunutta sotilasta vietiin pois, seinän vieressä seisova naismuotoinen uniklooni heräsi yhtäkkiä horroksestaan ja nappasi lattialle pudonneen pistoolin. Uniklooni otti taisteluasennon ja alkoi tulittamaan sotilaita sokeasti, aivan kuin hänen kätensä olisivat toimineet itsestään. Sotilaat eivät saaneet tulituksessa vakavia vammoja ja seonnut uniklooni taltutettiin nopeasti, mutta yksi laukauksista katkaisi katossa kulkevan virtausputken ja se romahti lattialle. Energipiikkejä sinkoili ympäriinsä ja yksi piikki osui sulkuovipaneeliin, aiheuttaen ketjureaktion systeemissä. Koko tukikohta tärähti. Sulkuovet juuttuivat puoliavoimiksi. Epätodennäköinen tapahtumaketju muutti remorgiuhan pahemmaksi kuin kukaan oli osannut arvioida.

 

"Ei ole meidän päivämme. Antakaa punainen hälytys, laittakaa ääneni kaikkiin viestimiin. Tämä on komentaja Eyrd, kyseessä ei ole harjoitus. Henkilökuntaa pyydetään siirtymään turvakammioihin ja pelastuskapseleihin. Toistan: koko tukikohdan henkilökuntaa pyydetään siirtymään turvakammioihin ja pelastuskapseleihin. Vain sotilaat jäävät asemiinsa. Olemme punaisessa hälytystilassa. Tämä ei ole harjoitus."

 

Tukikohta seilasi Shampurin laavasuossa verkkaisesti kuin lusikka toffeessa. Hälytyksen jälkeen kaikki automaattiset ohjauskoneistot pysähtyivät. Hissit siirtyivät ylös. Robotit lopettivat huoltotoimensa. Alemmilla tasoilla olevat ihmiset juoksivat suojakammioihin, jotka muistuttivat suuria pakastehuoneita. Vaikka asema uppoaisi laavaan, näissä sinetöidyissä suojakammioissa pystyi odottamaan pelastajia useiden kuukausien ajan ympärillä kiehuvan kiviaineksen kuumuudesta huolimatta. Pelastuskapseleita oli vähemmän ja ylemmät upseerit siirtyivät niihin. Jos asema alkaisi upota, pelastuskapselit laukeaisivat ilmakehään ja jäisivät leijumaan pilviin kuin kuumailmapallot.

 

"Komentaja, pelastuskapseli odottaa."

"Mene, poika. Pysäytän nämä oliot tai uppoan tukikohtani mukana. Kapteeni ei jätä laivaansa."

"Sitten minäkin jään."

"Ei, sinun täytyy hoitaa muut turvaan. Kerro veljellesi, että kuolin sankarina. Jos sota tyhjän avaruuden muukalaisia vastaan alkaa toden teolla, sinulle tulee vielä paljon tilaisuuksia uhrata itsesi ihmislajin edestä."

 

Unikloonien ansaitsema rauhanomainen luottamusasema ihmisyhteisössä rikkoontui välittömästi, kun tieto sotilaita kohti tulittaneesta unikloonista ja virtausputken katkeamisesta seuranneesta tapahtumaketjusta levisi. Se vaikutti huolellisesti suunnitellulta iskulta. Unikloonit eivät olleetkaan täysin harmittomia olentoja, kykenemättömiä väkivaltaan, pelkkiä suuria lemmikkieläimiä. Nyt sotilaat keräsivät uniklooneja tyhjiin suojakammioihin kuin sotavankeja. Suurin osa alatasoille loukkuun jääneistä olennoista vain seisoi paikoillaan tai käveli ympäriinsä kuten ennenkin, kun remorgit tuhosivat asemaa heidän ympärillään. Remorgit eivät näyttäneet välittävän uniklooneista eivätkä unikloonit remorgeista. Niillä täytyi olla muutakin yhteistä kuin karu kotiplaneetta.

 

Sadenainen ja Gwil piilottelivat käytävillä, risteilevien putkistojen varjoissa. He tutkivat sotilaiden tappamien remorgien ruumiita. Remorgit eivät vuotaneet verta, niiden sisäelimet olivat yhtä kuivia ja koruttomia kuin niiden musta piikkipanssarikin. Kun Gwil sai tiedon unikloonin sekoamisesta, he laskeutuivat varahissin kuilua pitkin alemmille tasoille. Remorgien ja unikloonien välinen suhde täytyi tutkia tarkemmin. Gwilillä oli teoria.

 

"Nämä remorgit ovat tehneet jotain itselleen. Ne eivät ole alkuperäisiä. Nämä ovat Lax4:n vaatteet. Hän oli yksi niistä sotilaista, jotka remorgit veivät mukanaan mustille saarille."

"Miksi jotkut unikloonit liittyisivät heidän puolelleen?"

"Ehkä ne eivät osaa nähdä meitä vihollisina vaan pitävät tätä jonkinlaisena leikkinä. Niiden motivaatiot ovat aina ailahtelevaisia, mutta en ole koskaan aikaisemmin kuullut kouluttamattomien ja ehdollistamattomien unikloonien käyttäytyvän väkivaltaisesti. Ne eivät yksinkertaisesti opi matkimalla. Ne vain seuraavat vaistojaan tai toistavat liikkeitä, kun ne on opetettu kädestä pitäen."

 

Yksi uniklooneista, jälleen naishumanoidin muotoinen, laahusti käytävää pitkin veitsi kädessään. Sadenainen astui esiin varjoista. Uniklooni pysähtyi, pudotti veitsen lattialle ja jäi tuijottamaan seinää.

 

"Tuo veitsi minulle. Ymmärrätkö puhetta? Fetecsjihenne, ymmärrätkö minua?"

 

Uniklooni liikkui nytkähdellen. Hän nosti veitsen lattialta molemmin käsin, astui pari askelta ja pudotti veitsen Sadenaisen eteen. Sitten uniklooni vinkaisi kuin hiiri, meni nojaamaan seinään ja lähti kulkemaan seinänviertä pitkin toiseen käytävään. Gwil käveli unikloonin perään ja seurasi sitä nurkan taakse. Uniklooni käveli puoliavoimesta ovesta pimeään varastohuoneeseen.

 

"En ole nähnyt tätä unikloonia aiemmin. Sen on täytynyt nousta lähteestä itsekseen hälytyksen jälkeen."

"Tuolla putkien yläpuolella; onko tuo sama hämähäkkiklooni, jonka näin laboratoriossasi?"

"Kyllä, se yrittää korjata jäähdytysnesteputkia. Opetimme sen tekemään niin ja se jatkaa työtään. Varaenergiaväylät eivät ole vielä toiminnassa."

"Joten se tekee turhaa työtä. Meidän täytyy päästä reaktorihuoneeseen. Riisu vaatteesi, tarvitsemme vielä lisää sadetta ja paljon."

"Eivätkö sadevoimasi toimi muuten kuin seksillä?"

"Eivät. Vaatteet pois."

 

Komentaja Eyrd sinetöi ylimmän tason ovet magneettisuluilla ja katsoi ulos ikkunasta. Kaatosateen ääntä ei kuullut metamateriaalin läpi. Sumukin oli niin sankka, että ikkunoista näkyi vain harmaata höyryä. Ulkona raivosi luonnonvoimien kamppailu ja alatasoilla taisteltiin, mutta aseman ylimmillä tasoilla oli nyt hiljaista. Tukikohta keinui ja tärähteli. Henkilökunta odotti suojakammioissa, tähtitieteilijät pelasivat korttia ksenobiologien kanssa. Komentaja latasi repijäkiväärinsä ja puristi sitä käsissään.

 

"Tämä ei käy. Ei minun planeetallani. Ei minun asemallani."

 

Hän avasi sinetöidyt ovet ja laskeutui hissikuiluun, joka kulki kaikkien tasojen läpi. Taso kerrallaan hän laskeutui palotikkaita pitkin alemmas kohti taistelua. Muutamia remorgeja odotti häntä hissikuilussa aina kun hän avasi uuden palosulun, mutta niiden silmittömistä hyökkäyksistä piikkikynsin ja piikkihampain ei ollut vastusta repijäkiväärille. Hän oli odottanut enemmän vastarintaa, mutta monet remorgit olivat palanneet ulos sateeseen. Komentaja ei tiennyt, että Sadenaisen suunnitelma toimi: rankkasateen muuttuessa rajumyrskyksi naarasremorgit olivat palanneet mustille saarille pelastamaan hukkuvia poikasiaan laavapesistä. Urosremorgit olivat puolestaan entistä määrätietoisempia, jokainen valmiina kuolemaan laumansa puolesta.

 

"Sotilas, mikä on alatasojen tilanne?"

"Olemme saaneet reaktorin sammuksiin, mutta emme pääse käynnistämään varavoimareaktoria. Remorgit ovat kerääntyneet keskuskammioon ja reaktorihuoneen ovet ovat jumissa. Meitä on täällä kahdeksan, remorgeja arviolta puolisataa. Muutamia yksittäisiä uniklooneja ja remorgeja harhailee käytävillä edelleen."

"Mikä on laavapadon tilanne?"

"Tuntematon. Sade on liian sankkaa, ulkoiset sensorit ja kamerat ovat vaurioituneet. Emme pääse korjaamaan niitä ja huoltorobotit ovat poissa käytöstä. Remorgit saattavat hyppiä padolla juuri tällä hetkellä."

"Sade on saatava loppumaan."

"Sadenainen ja Gwil Li ovat reaktorihuoneessa remorgien takana."

"Miten he sinne pääsivät? Vai olivatko he siellä ennen remorgien ryhmittymistä keskuskammioon?"

"Mahdollisesti. He yrittävät ehkä käynnistää varavoimaa."

"Myrskystä päätellen siellä käynnistetään jotain ihan muuta."

"Komentaja, yksi kysymys: onko ratsuväki tulossa?"

"Selvitämme tämän itse. Hätäsignaali Qued Rayen tukikohtaan lähtee vasta aseman upotessa. Sotilas, saammeko avattua kaikki ilmastointiputkien suodattimet ja lukot alimmille vakainsiivekkeille asti manuaalisesti?"

"Kaikkiko? Luulisin, että se onnistuu."

"Iskemme sitä kautta. Avaamme putket ja ohjaamme sadeveden keskuskammioon. Remorgit joko hukkuvat tai häipyvät."

 

Komentaja seisoi punaisten hätälamppujen valaisemassa käytävässä ja odotti. Lämmin sadevesi alkoi virrata ilmastointiputkien ritilöiden läpi keskuskammioon. Sotilaat kuuntelivat jännittyneinä remorgien reaktioita, mutta keskuskammiosta kuului vain vaimeaa veden kohinaa. Asema keinui ja komentaja ajatteli historiallisia purjelaivoja myrskyisillä merillä, orjia pumppaamassa vettä ulos lastiruumasta.

 

"Riittää, emme halua täyttää huonetta kattoon asti. Ryhmittykää huoltotason oville, menemme sisään ja ammumme ne kuin kalat uima-altaaseen."

 

Ovet räjäytettin irti. Sokaisukranaatit ja kaasukranaatit laukaistiin. Sotilaat syöksyivät sisään ja suojautuivat porraskorokkeiden taakse. Kaikki olivat valmistautuneet ampumaan alapuolellaan vedessä räpiköiviä remorgeja, mutta keskuskammion lattialla olikin vettä vain nilkkoihin asti. Sitä ripotteli sisään kattoritilöiden läpi koko ajan, mutta se virtasi samantien ulos jotakin kautta.

 

"Ei vihollisia näkyvissä."

"Missä ne ovat?"

"Ne ovat paenneet lauhduttimien kautta ja avanneet seinäpaneelit lattianrajasta, vesi on virrannut pohjatasolle."

"Yllättävää. Ne hylkäsivät aseman ja perääntyivät. Tässä on jotain mätää, remorgit eivät toimi näin. Onko laavapadolta mitään uutta?"

"Näkyvyys edelleen nolla."

"Pysäyttäkää veden tulo, en halua aseman uppoavan sadeveden painosta. Varmistakaa käytävät. Te kolme mukaani reaktorihuoneeseen."

 

Sotilaat räjäyttivät reaktorihuoneen oven auki. Sadenainen ja Gwil pukivat juuri vaatteita ylleen, kun sotilaat ryntäsivät sisään ja pakottivat heidät polvilleen. Komentaja Eyrd astui huoneeseen ja otti nuolipistoolin jalkakotelostaan.

 

"Kädet pään päälle ja kasvot lattiaan."

"Komentaja, ette saa vahingoittaa Sadenaista."

"Pois tieltä, Gwil."

"Sade on nyt ainoa jäähdytin, joka pitää aseman lämpötilan vakaana! Ilman sadetta asema ylikuumenee!"

"Mitä yritätte tehdä? Pelastaa remorgit, pelastaa planeetan? Sadenainen, et tullut tänne auttamaan remorgien hävittämisessä."

"En. Remorgit ovat tämän planeetan viimeinen laji. Vain he ovat selvinneet laavan levitessä, muut monimutkaiset ekstremofiilit ovat kuolleet sukupuuttoon. En tullut auttamaan ihmisiä, tulin pelastamaan unikloonit ja remorgit. Tehtäväni on lopettaa tämä asema."

"Mielipuolista. Kuka antoi käskyn pelastaa eläimet ja tuhota ihmiset?"

"Avaruusmuukalaiset näkevät meidät samanlaisina eläiminä kuin me näemme remorgit. Avaruusmuukalaiset näkevät ihmisten elävän nestemäisissä vetyseoksissa, matkaavan avaruudessa metallisissa kaasutaskuissa. Olemme tyhjyyden sivilisaatiolle pelkkää hometta kivien pinnalla."

"Älä kokeile psikiiritemppujasi minuun. Muukalaiset ovat samanlaisia tuholaisia kuin remorgit. Kaikki samanlaisia! Ja sinä olet pelkkä muukalaisterroristi, tulet tänne tuhoamaan kuukausien työn! Mitä haluat tehdä, vapauttaa unikloonit luontoon ja polttaa tutkimustulokset? Siitä vain, heitetään koe-eläimet laavaan! Remorgitkin kuolevat kuitenkin lopulta, kun tähdet nielaisevat tämän pallon. Kuka antoi käskyn? Työskenteleekö Surullinen Mies nyt muukalaisille?"

"Unikloonit ovat suojassa ja henkilökunta on suojassa. Olette jo hävinnyt taistelun, komentaja. Vain me olemme jäljellä. Olen tuonut sateen tälle planeetalle. Mitä tapahtuu laavapadolle, kun kaadan sille tarpeeksi jäävettä? Haluatteko todella upota laivanne mukana? Jos lopetatte sateen, asema ylikuumenee ja uppoaa. Jos ette lopeta sadetta, laavapato murtuu ja asema jää laavatulvan alle. Shakki ja matti. Hävisitte pelin. Antautukaa ja siirtykää kapseliin odottamaan pelastusalusta Qued Rayesta."

 

Vastaukseksi komentaja ampui Gwiliä nuoliluodilla vatsaan. Gwil kaatui lattialle. Yllättäen hämähäkkiolento hyppäsi Gwilin päälle katosta ja yritti tunkeutua luodinreiästä sisään. Unikloonin luomaa hämmennystä käyttäen Sadenainen syöksyi komentajan eteen, iski ohuen tikarin hänen ranneluidensa väliin ja nappasi nuolipistoolin itselleen. Sotilaat kohottivat aseensa, mutta Tulimaan taistelukentillä karaistunut supersankari oli nopeampi: kolme sotilasta kaatui nuoli otsassaan.

 

Komentaja potkaisi pistoolin Sadenaisen kädestä ja veti tikarin irti ranteestaan. Hän valmistautui veitsitappeluun, mutta tunsi yhtäkkiä jalkojensa pettävän. Tikari oli myrkytetty; Sadenainen ei jättänyt mitään sattuman varaan. Komentaja vajosi polvilleen ja kaatui halvaantuneena märälle lattialle. Hämähäkki oli onnistunut työntymään Gwilin rintakehän sisään ja syleili nyt Gwilin sydäntä kuin hirvittävä parasiitti. Gwil yski verta ja painoi vatsaansa käsillään, mutta pysyi silti tajuissaan.

 

"Sadenainen... mitä tämä on?"

"Hämähäkkiolento pitää sydämesi toiminnassa. Opetitte sen auttamaan."

"Sinä vain esitit tietämätöntä... tiedät enemmän kuin kukaan täällä. Kerro minulle totuus. Kuolen kuitenkin."

"Remorgit ovat unikloonien vartijoita. Planeetta oli tuomittu tuhoon, joten olennot siirtyivät portaalilähteisiin odottamaan uutta aikaa. Heidän täytyi hylätä entiset kehonsa ja muuttua vihreäksi liejuksi, jotta heidän lajinsa säilyisi. Sädehtivät lähteet ovat aikakapseleita, heidän lajinsa tapa nukkua talviunta. Ne ovat heidän nukkuja-aluksiaan. Mutta jokin meni pieleen, lähteet muuttuivat ja pilaantuivat planeetan siirtyessä lähemmäs tähteä. Ne alkoivat synnyttämään viallisia mutantteja, herättämään heidät väärään aikaan, sekoittamaan yksilöitä toisiinsa. Remorgit, lähteiden vartijat, tahtovat sädehtivät lähteet takaisin. Emme voi enää viedä uniklooneja pois planeetalta. Kaikki on palautettava lähteisiin ja lähteet on korjattava, jos vain mahdollista. Meidän täytyy tehdä remorgeille selväksi, että haluamme auttaa. Lähteet tuhoutuvat keinotekoisessa painovoimassa ja ilmakehässä. Lähteet pelastivat olennot, kun heidän planeettansa kääntyi heitä vastaan, mutta samalla lähteistä tuli heidän vankiloitaan. Jos emme keksi mitään keinoa heidän pelastamisekseen, remorgien ja lähteiden täytyy kuolla planeetan mukana. Koko planeetta suljetaan, muutetaan luonnonpuistoksi. Planeetasta tehdään suuri aikakapseli."

"Eikö laavapato murru?"

"Ei. Se oli bluffia."

"Oikeastaan..."

"Nimeni on Sara."

"Sara, voinko minä säilyä lähteessä? Voiko se pelastaa ihmisen?"

"En tiedä. Ehkä se voisi toimia. Ehkä jonakin päivänä uhmaat todennäköisyyksiä ja nouset altaasta ehjänä."

"Vie minut sitten portaalilähteeseen... näenkö sinut toisella puolella?"

"Ei, minulla on vielä maailmoja pelastettavana. Paljon huonoja käsiä pelattavana, paljon sadetta tanssittavana."

 

Sadenainen nosti Gwilin syliinsä ja kantoi hänet keskuskammioon. Sotilaat odottivat heitä valmiina ampumaan. Sadenainen pysähtyi ja puhui heille.

 

"Ehditte vielä pelastaa komentajanne hukkumiskuolemalta, jos pidätte kiirettä. Ehditte ehkä pelastuskapseleihinkin, jos lähdette heti, sillä tämä asema on mennyttä. Sade loppuu pian. Jäähdytys ei enää riitä, putket ovat vaurioituneet, reaktori liian kuuma. Komentaja Eyrd ei kykene enää antamaan käskyjä. Minä olen nyt komentaja ja komentaja käskee teitä jättämään uppoavan laivan."

 

Sotilaat laskivat aseensa. Kukaan ei halunnut kuolla tälle höyryävälle tulipallolle avaruuden laidalla. He noutivat tiedottoman komentajansa, käärivät hänet hätäpeitteisiin ja lähtivät kiipeämään ylös kohti pelastuskapseleita. Sadenainen suuntasi portaalilähteille aseman keskitason laboratorioon. Laboratoriotasolla oli neljätoista pyöreää allasta, joissa vihreä lieju kiersi itsekseen hidasta ympyrää.

 

Gwil sulki silmänsä, kun Sadenainen laski hänet kuumaan lähteeseen. Lähde kimalteli ja aaltoili hetken, tasaantui sitten. Sadenainen jäi makaamaan lähteen äärelle, odottamaan ratsuväkeä.