Hopeaorjat

 

- Ajatella, että tämä alkoi lumihiutaleesta.

 

Helvetissä heitä oli jo odotettu. Heti kun he astuivat ulos portaalista ja asettuivat puolustusmuodostelmaan, väijytys laukesi. Heidät riisuttiin alastomiksi ja vietiin hopeakaivoksiin, joissa heidän täytyi kaivaa valkoista arvometallia irti kivistä kynsillään. Hopeaorjat kertoivat veljelleni kilvan koettelemuksistaan.

 

- Minulta taottiin pää teräväksi taltalla.

- Ne antoivat minulle sakset, että voisin leikata hiukseni. Hiukseni olivat eläviä, jonkinlaisia suikalematoja.

- Repivät ihon, laittoivat liimaa ja hiekkaa väliin ja liimasivat ihon takaisin paikalleen väärinpäin.”

- Minuun ne käyttivät sorkkarautaa. Väännettiin, kunnes luut rikkoutuivat. Se tapahtui joka päivä, luut kasvoivat uudelleen paikalleen öisin.

- Onko mitään keinoa päästä pois Helvetistä?

- On olemassa yhdeksän huonetta. Sinun täytyy kulkea jokaisen huoneen läpi päästäksesi kadotukseen. Jos selviät niistä, olet ulkona. Ehkä kuolet, mutta kuolet ainakin ulkona.

- Onhan sekin vaihtoehto.

 

Ensimmäisenä jonossa oli Terähuone. Huone täynnä viiltäviä teriä. Kulmakarvani repeytyivät irti, samoin puolet otsasta. Kantapää silpoutui, silmä halkesi. Yksi terä jäi kynnen alle, korva lähti irti. Pääsin aika vähällä. Haavat umpeutuivat ja kipu hävisi kun astuin käytävään. Toinen huone oli tyhjä huone, kolmas täysi. Sitten tuli pimeä huone, sitten valoisa. Ovet avautuivat yksi kerrallaan, huone toisensa jälkeen. Mutta pahin oli vielä edessä. Tällä kertaa se ei loppunutkaan kuten aikaisemmin. Haavat ja kipu eivät lähteneet pois. Ja edessä oli Helvetintulen Huone.

 

Kun he pääsivät yhdeksän huoneen läpi, heistä ei ollut enää pakenemaan. Kaksi heistä vangittiin ja vietiin muurinharjalle teloitettaviksi. Kaksi muuta katosi maan alle hopeaorjien pelastamana. Hopeaorjat pitivät heitä maan alla viikon ja toimittivat viimein majataloon, missä isäntä antoi heille piilopaikan toisen kerroksen pienessä huoneessa. Hän antoi molemmille korttipakan taskustaan.

 

- Mitä nämä ovat?

- Jokaisella helvetissä on omat korttinsa. Näyttäkää nämä, jos niitä kysytään.

- Miten voimme kiittää?

- Maksatte huoneestanne. Toisen on mentävä töihin kaivoksiin.

- Kumpi lähtee?

- Minä...

- Minun täytyy mennä. Rosvohammas on loukkaantunut.

 

Kay Dreh avasi luukun seinässä. Alas laskeutui portaat. Alhaalta nousi savua ja kuului metallinkalketta.

 

- Pääset kaivoksiin tästä ja palaat illalla. Ota jonkun työntekijän paikka.

- Mitä tarkoitat? Pitääkö minun murhata joku heistä?

- Heillä on työntekijöitä juuri oikea määrä. Eliminoi yksi ja saat hänen paikkansa.

 

Kay Dreh käveli kaivoksissa ja katseli. Hän kiipesi tasanteelle, missä seinästä työnnettiin neliökiviä ja yksi maalasi niitä. Maalattu kivi työnnettiin rullilla eteenpäin kahdelle muulle orjalle, jotka veivät sen eteenpäin koneen sisään. Hän kääntyi ja törmäsi vartijaan, joka löi päänsä kattokaiteeseen. Hän vetäisi miekan esiin ja pakeni neliökivien ohitse. Se oli umpikuja. Kaksi miestä kaivoi neliökiviä esiin pehmeästä maasta. Hän kääntyi takaisin ja törmäsi maalariin, jonka takana seisoi vartija. Hän tönäisi maalarin vartijaa kohti, maalipurkki lensi vartijan kasvoille. Vartija tarttui kauhistuneeseen maalariin ja veti hänet ulos aukosta, heitti alas ja hyppäsi perään. Vartijat kutsui lisää vartijoita, kun maalari juoksi karkuun. Vartijat saivat maalarin kiinni ja piikittivät kuoliaaksi.

 

Kay Dreh nosti maalipurkin maasta. Vartijat väistyivät, kun työnjohtajademonit tulivat. He katsoivat maalaria, sitten Kay Drehiä.

 

- Tarvitsemme uuden maalarin. Kaivos ei saa pysähtyä.

- Hakekaa uusi maalari vankiluolista!

- Minä olen uusi maalari Kay Dreh!

- Näytä korttisi.

 

Kay näytti korttipakkaansa. Demoni selasi kortit läpi ja oli tyytyväinen.

 

- Antakaa hopeaorjalle sivellin.

 

Demonit menivät. Vartija otti ruumiilta verisen siveltimen kädestä ja pudotti sen maalipurkkiin. Kay Dreh ryhtyi maalaamaan kiviä ja sai tehdä sitä joka yö. Vain sekoittaessaan lisää maalia hän ehti jutella muille hopeaorjille.

 

- Mitä mieltä olette työstä täällä?

- Tämä työ on mieletöntä ja turhaa.

- Helvetissäkin on sentään ihmisiä, jotka näkevät tämän paikan mielettömyyden ja pahuuden.

- Kyllä, kyllä, Helvetissä on paljon korjattavaa. Jalo toiminta-aatteemme on kehittää ja parantaa tätä maailmaa. Meillä on useita hienoja ajatuksia! Vaadimme että ihmisiä kidutettaessa käytetään puhtaita piikkejä. On kammottavaa ja tehotonta kiduttaa ihmisiä tylpillä, likaisilla piikeillä. Aivan mautonta. Vaadimme myös, että jokaisella orjalla täytyy olla nimi kaulapannassa. On alistavaa ja järjetöntä, ettei orjia voi kutsua nimeltä. Ajattele, kuinka helppoa olisi orjalle itselleenkin, kun hänelle annettaisiin selkeä oma nimi nimettömyyden ja kasvottomuuden sijaan.

- Niin. Jostakin on aloitettava.

 

Kay Dreh maalasi neliökiviä kuten näki maalattavan. Heille oli laitettu papukaija työnjohtajaksi. Se raakkui koko ajan.

 

- Lisätkää vauhtia, kraak! Kraak, työskennelkää nopeammin tai saatte piiskaa!

 

Äkkiä kellot soivat ja kaikki lopettivat työnsä. Kay Dreh laski maalipurkin lattialle ja käveli muiden mukana pois. Orjat kävelivät koneen sisään, Kay Dreh livahti pois pelästyneenä ja kiipesi takaisin majataloon. Aula oli tyhjä, hän meni huoneeseen.

 

Rosvohammas makasi laverilla ja nukkuu. Kay Dreh kävi pitkälleen viereiselle laverile. Hänen lihaksensa olivat rikki, iho oli kuiva ja likainen. Yhtäkkiä ovi avautui ja isäntä tuli sisään.

 

- Anna palkkasi.

- En saanut palkkaa vielä.

- Etkö mennyt koneeseen?

- En.

- Ha! Teit heille töitä ilmaiseksi.

- Enkö saa palkkaani myöhemmin?

- Turha toivo. Huomenna teet töitä kaksinkertaisesti, menet koneeseen ja tuot palkkasi. Nyt saat mennä keittiöön, muuten menetätte huoneenne. Hän nukkukoon kunnes herää.

 

Kay Dreh pesi keittiössä puisia astioita likaisessa vedessä. Välillä hän kaatoi pesuveteen vereltä näyttävää pesuainetta. Seuraavana aamuna hän heräsi, kun portaissa ammuskeltiin plasma-aseilla. Kun hän meni majatalon alakertaan syömään, isäntä heitti hänelle sinisen omenan ja käski painumaan töihin.

 

- Mene odottamaan työtäsi! Mene!

 

Kay Dreh totteli ja meni kaivoksiin. Hän näki jonkun maalaamassa neliöitä. Hänen työnsä oli viety. Hän kulki eteenpäin kaivoksessa ja näki keskenjääneet maalaustyöt jäteputkien luona. Hän alkoi maalaamaan käytävien putkia. Kortit putosivat hänen taskusta kuralätäkköön. Hän kerasi ne, puhdisti ja laittoi kuivumaan narulle. Ohi kulki hopeaorjanainen, joka pysähtyi katsomaan kortteja inhoten ja irvisti. Kay tuijotti korttejaan ja mietti mitä vikaa niissä oli. Ohi kulki toinen hopeaorja ja vilkuili kortteja epäilevästi.

 

- Onko korteissani jotain vikaa? Mitä tein väärin? Äsken eräs nainen katsoi niitä inhoten.

- Hahahaha! Etkö tiedä?

- Onko minussa jotain väärää?

- Näetkö nämä kortin?

 

Hopeaorja osoitti yhtä korttia, jossa oli kuva miehestä ja naisesta. Hän ripustanut kortin kuivumaan sivuttain. Yhtäkkiä sivukäytävästä kuului laulua. Työnjohtaja pysähtyi, meni kontalleen maahan ja painoi päänsä alas. Kauempana muut hopeaorjat tekivät samoin. Kay Dreh katsoi käytävään ja sieltä saapui mustiin kaapuihin pukeutuneita miehiä kantaen mustaa kantotuolia.

 

”Hän tulee maailmaan tuomitsemaan linnut, eläimet, mehiläiset, kukat, ja kaiken minkä näkee. Suuret asiat ovat hänen asioitaan, pienet asiat ovat hänen asioitaan. Hän on Pimeyden Prinssi, Kärpästen Herra...”

 

Laulu jatkui kirkuvana. Kay Dreh seurasi käsiensä välistä, kun mustat saappaat ja maata viistävät mustat kaavut ohittivat heidät. Kun äänet häipyivät, kaikki nousivat ylös jatkamaan töitään. Hopeaorja sylkäisi Kayn kasvoille.

 

- Älä näytä korttejasi kenellekään, muukalainen. Älä puhu minulle.

 

Kellojen taas soidessa Kay Dreh lopetti putkien maalaamisen ja seurasi hopeaorjien jonoa koneeseen. Koneen sisällä demonit tutkivat hänen kätensä ja jalkansa, piikittivät häntä jalkapohjiin ja ojensivat muutamia vanhoja, multaisia kuparikolikoita. Kay Dreh palasi hotellihuoneeseen ja antoi isännälle rahat.

 

- Hyvä.

- Odota. Tapasin ehkä toisen ei-helvettiläisen.

- Kuka?

- Yksi hopeaorjista.

- Älä puhu siitä.

- Hän kielsikin minua puhumasta.

- Tottele.

 

Kay Dreh istui laverilleen ja katsoi jalkapohjiaan. Ne olivat turvonneet, rakkulaiset.

 

- Emme ehdi etsiä kadotettuja aarteita, jos vain teen töitä täällä. Palkanmaksukin on yhtä kidutusta.

- Tarvitsen parantajan.

- Olen väsynyt. Anna hyvä neuvo.

- Etsi minulle parantaja. Teemme töitä vuoroissa: kun sinä olet alhaalla, minä kuljen ja etsin pilareita.

- Olet heikko, et kestä tuolla alhaalla. Etsin parantajan. Anna minulle korttisi.

- Mitä teit omillesi?

- Unohdin ne kuivumaan. Tämä paikka tekee minulle jotain, olen koko ajan kömpelö ja typerä.

- Katso selkääni. Kasvatanko siipiä?

- Ei.

- Näin unta että aloin muuttua demoniksi, että tämä sairaus muutti minut. Olin erikoinen demoni, värikäs. Kuulin kutsun kaukaisesta paikasta, lähdin lentämään sinne, pois kaupungista. Lensin Helvetin ylitse, kunnes saavuin uuteen maailmaan. Se oli valtava leijuva vuori, tai ehkä linna, täynnä värikkäitä demoneja kuten minä. Olin viimein omieni joukossa, olin onnellinen. Mutta sitten nousi myrskytuuli, se painoi minut pois vuoren luota. Vuori leijui ulottumattomiin ja tuuli lennätti minut takaisin tänne. Lensin kaupungin yllä, en voinut muuta. Sitten sotilaat ampuivat minut alas. Harppuuna lävisti molemmat siipeni, putosin alas kadulle. Putosin kuin Ikaros.

- Se oli varmasti upeaa.

- En tiedä. Tavallaan toivoin, ettei se olisi ollut pelkkää unta.

- Tarvitset parantajaa, tämä paikka ei ole hyväksi kenellekään. Lähden nyt.

 

Kay Dreh lähti hotellista siniseen kaapuun sonnustautuneena. Hän nilkkasi toista jalkaansa hieman. Aivan kuin kengässä olisi ollut kivi. Hotellin aulassa toinen asiakas kirjoitti pergamentille mitä halusi huoneeseensa.

 

- Tahdon neljä mallia, salaisia kirjoja, polttopihdit, uunin, kahleita.

- Hankin tämän kaiken, odottakaa huoneessanne kärsivällisesti.

 

Helvetinkaupungin torille oli hirtetty kaksi muuta kaartilaista, Nuons Nevers ja REx Bly Tor. Kay Dreh tuijotti ilmeettömänä, kun demonikoirat yrittivät hyppiä ja purra niiden jalkoja.

 

Parantaja astui sisään. Hän otti ruttonaamion pois sairaan kasvoilta. Sen alla oli toinen samanlainen naamio, mutta se oli terve.

 

- Mitä etsitte täältä?

- Miksi sinä olet täällä?

- Olen tullut tänne vapaaehtoisesti. Olen tullut tänne auttamaan kärsiviä, se on elämäntehtäväni.

- Meidät lähetettiin... etsimme aarteita, kultaisia pilareita. Ne ovat tässä kaupungissa.

- Varkaita, kyllä. Ymmärrän.

- Palautamme vain sen, mikä varastettiin aikaisemmin.

- Mistä he, joille pilarit palautatte, varastivat ne? Varkaita ovat kaikki, jotka jotain omistavat. Olemme kaikki varkaita, toiset vain pahempia. En tiedä pilareistanne mitään.

- Tiedättekö lumipallosta helvetissä?

- En ole kuullutkaan.

 

Palaa takaisin parantajan kanssa. Käytävässä on nuoren naisen ruumis oven edessä, oven alta valuu verta. Sisältä kuuluu vain kahleiden kilinää ja jymähdyksiä, kun hakkaa metallia ja puuta.

 

- Näin Neversin ja Bly Torin. Ruumiit roikkuivat aukealla.

- Menzier olisi tiennyt kaivoksista...

- Hän on sekava.

- Tiedätkö kuinka paljon kaivoksia on? Minne ne ulottuvat?

- Niitä on joka puolella kaupungin alla, vanhoja ja uusia. Joskus talot romahtavat kaivoksiin ja kaivajia kuolee laumoittain. Tiedän romahtaneen ilotalon merenrannalla, kolme ylintä kerrosta on enää hiekan yläpuolella. Kolme on uponnut.

- Onko Helvetissä meri?

- Siellä ei koskaan tuule, meri ei koskaan aaltoile.

- Voitko näyttää meille tämän ilotalon?

- Käyn siellä usein. Tulkaa mukaani huomenna. En käy ainoastaan parantamassa. Olen tullut auttamaan kärsiviä vartaloita ja nauttimaan niistä.

- Mihin kaikki kaivosten kivet menevät?

- Demoneille, heidän linnoihinsa ja saleihinsa. Muureihin ja valleihin, erottamaan alueita toisistaan. Kun kaksi demonisaattuetta kohtaa käytävissä, syntyy tappelu. Kaikki demonit haluavat omistaa alaisen maailman.

- Mitä tämä on?

- Älä kysy, älä katso.

 

Parantaja ryhtyi toimeen Rosvohampaan parantamiseksi. Hän alkoi kertoa tarinaa.

 

- Mustan kartanon kellarissa on vankila. Kaikki nuoret vangitaan. Heidät tuodaan tänne. Mestari tulee kaltereiden ulkopuolelle. Lattiaan avautuu syvennys, jossa on outoja kuvioita. Kirjaimet ovat osittain päällekkäin. Syvennykseen nakataan alaston mies, hieman ylipainoinen. Naama osuu lattiaan, mies näkee ääriviivoissa on pieniä suuttimia. Hän nousee ylös ja yrittää pois syvennyksestä, mutta demonit työntävät hänet takaisin. "Nyt opettelette kirjoittamista", kuuluu käsky. Vangit istuvat kahlittuina kirjoitusalustoihinsa. Lattia on huono, rei’istä näkyy savua ja värikkäitä liekkejä. Suuttimista alkaa tulla pieniä liekkejä, valaisten yhden kirjaimen kerrallaan. Alaston mies pomppii ja nyyhkyttää. Mestari nauraa, oppilaat yrittävät kirjoittaa tulitanssissa näkemiään kirjaimia nopeasti pergamenteille.

- Miksi he kirjoittavat?

- He tekevät helvetistä paremman paikan.

 

Miehet pakenivat käytäviä pitkin, valitsivat käytävän ja juoksivat oven taakse. Laittoivat oven lukkoon. Toinen kääntyi, toinen veti vielä henkeä. Huone oli täynnä mielikuvituksellisia aseita. Hän käänsi toisenkin katsomaan niitä.

 

- Tämähän on asevarasto.

 

Kumpikin meni hakemaan itselleen asetta.

 

Vartijat hajaantuivat käytäviin etsimään heitä. Mustat vartijat. Komentaja pysähtyi asekäytävän päähän ja katsoi ovea. Hän näytti käsimerkkejä yhdelle sotilaista ja sotilas käveli ovelle. Ovi räjähti sotilaan kasvoille. Käytävä täyttyi savusta ja roskasta. Komentaja suojautui kulman taakse ja kutsui lisäjoukkoja. Toisella puolella käytävää seisoi kolme sotilasta valmiina ampumaan. Komentaja napsautti aseestaan esiin periskoopin ja vilkaisi kulman taakse. Savun hälvetessä asevaraston ovella näkyi raskas tykki. Se oli valmiina ampumaan jälleen.

 

Komentaja kääntyi ja hyppäsi syvemmälle käytävään, ikkunan alle. Käytävän kulma räjähti ja ikkunat lensivät tulipatsaina ulos. Komentaja vilkaisi sotilaita toisella puolella. He olivat elossa, mutta lentäneet paineaallon voimasta takaseinään. Hän komensi sotilaat käsimerkein hyppäämään ikkunasta ulos ja kiipeämään katolle. Sotilaat kulkivat kortekatolla kohti kattoikkunaa. Kopteri tuli esiin talon takaa.

 

Rakennamme siltaa tyhjyyteen

muuri onkin portaat avaruuteen

riippusilta, jota ne leikkasivat

pakomatkallaan

komentaja kutsuu jälkeenjääneen

erikoissotilaan

jälkeenjäänyt menee sillalle, joka romahtaa

on pakko siirtyä etsimään toista

ylityspaikkaa.

 

Valkokarvainen olento tuntosarvet päässään hiipi talon varjoissa kettu mukanaan. Kettupeto oli löytänyt metsästä itselleen eläimen.

 

- Petagedi? Lähettäisimmekö sinne pedon?

- Hän on hyvin koulutettu peto.

- Vorejakin sanottiin hyvinkoulutetuiksi ennen kuin ne tappoivat ratsastajansa ja karkasivat.

- Meidän petagedimme on erittäin hyvin koulutettu. Koulutimme hänestä ensimmäisen luokan khytaimestarin.

- Pilailet.

- En pilaile. Meillä on todellakin khytaimestari-petagedi. Saimme käsiimme erittäin harvinaislaatuisen yksilön, jota salaisin toimenpitein muuntelemalla saimme aikaan ultimaalisen orgaanisen tappokoneen.

 

Petagedi pudotettiin lentoaluksesta katolle ilman laskuvarjoa. Se rysähti jyrkänteen reunalla olevan linnan katon läpi talon sisään. Se putosi keskelle ruokailusalia, raateli hetkessä kaikki ruokailijat ja hyppäsi samantien ulos ruusumosaiikki-ikkunan läpi. Se putosi jyrkänteeltä alas viidakkoon ennen kuin linnan vartiokaarti ehti ampua laukaustakaan. Se oli täydellinen tappokone.

 

Yksi mies astui ulos suuresta ovesta suoraan tyhjyyteen. Hänellä oli mukanaan tyttö, jonka hän pelasti kartanosta. Mies pyöri kiviportaat alas innoissaan, he olivat pelastuneet. Talot saivat kultaiset katot.