Hänen nimensä on väri

Neljäs Tähtikillan astronomi teki itsemurhan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Hän hyppäsi alas tähtitornistaan kuten kolme muutakin astronomia. Ensimmäinen ruumis löytyi maanantai-iltana, toinen ja kolmas päättivät elämänsä tiistain aikana. Tähtikillan asiat eivät selvästikään olleet aivan kohdallaan. Kaupunginherttua antoi käskyn: jokainen Tähtikillan jäsen määrättiin kotiarestiin ja vahdittavaksi tutkimusten ajaksi. Vain suurmestari ja hänen apulaisensa saivat jäädä Kuuvalon Kartanoon, joka oli Tähtikillan asioiden keskus. Avaruudentutkimus Kerjäläislapsen kaupungissa pysäytettiin täysin.

Minut pistettiin tutkimuksen johtoon, koska minulla oli suhteita Tähtikiltaan. Vaimoni oli ollut Tähtikillan rahastonhoitaja, kunnes oli uupunut jatkuvaan apurahojen kerjäämiseen ja hakeutunut puutarhanhoitoalalle. Herttua ajatteli kai, että värväisin vaimoni urkkimaan sisäpiirin tietoja tuntemiltaan kiltalaisilta. Turha luulo, sillä minulla oli yksi selkeä periaate: perhettä ei sotketa rikostutkimuksiin.

Ratsastin keskiviikkona puoliltapäivin Kuuvalon kartanoon. Mikään ei ollut muuttunut siitä, kun viimeksi olin kartanon mailla käväissyt. Kuusi massiivista tähtitornia kohosi metsän keskeltä ja kartano tökötti niiden muodostaman kehän keskellä kuin kuuden ison öykkärin ahdistelema lihava pikkupoika. Rautaportti oli avoinna, mutta tien yli vedetty punainen nauha varoitti siitä, ettei sisään kaivattu ylimääräisiä nuuskimaan. Potkaisin hevoseen vauhtia ja kokeilin hypätä nauhan ylitse, mutta se irtosi ja sotkeutui hevosen kavioihin. En jäänyt kiinnittämään sitä takaisin, jatkoin kartanolle.

Tähtikillan suurmestari Mathracoda ja hänen apulaisensa Jasut olivat vastassa kartanon ovella. Heille oli ilmoitettu saapumisestani. Jätin hevosen ja esitin kaupunginkaartin merkkini.

”Keltainen Oranssi, kaupunginkaartin erikoistutkija.”

”Mirka Oranssin mies, aivan. Mitä hänelle kuuluu? Käydään sisään. Minä olen suurmestari Mathracoda, tässä apulaiseni Jasut. Hän on mykkä, mutta voitte puhua hänelle minun käsieni kautta. Uskotteko, että heidät murhattiin?”

”Neljä arvostettua Tähtikillan astronomia tekisi itsemurhan? Ei kuulosta uskottavalta.”

”Kummempaakin on tosin nähty.”

”Pidän tätä murhasarjana. Jos todisteita ei löydy, alan uskoa itsemurhateoriaan, mutta pidän todennäköisempänä että heidät pudotettiin kuin että he olisivat itse hypänneet. Oliko heillä kenties yhteisiä vihamiehiä, osaatteko epäillä ketään?”

”Haluatteko jotain juotavaa?”

”Kahvia.”

Suurmestari lähetti apulaisensa hakemaan kahvia yhdellä käsimerkillä.

”Kaikki killan jäsenet kilpailevat keskenään, se on luonnollista. Tokihan te kaartilaisetkin kilpailette kunniasta ja ylennyksistä. He olivat kaikki kiivaita ja erinomaisen kunnianhimoisia avaruustutkijoita, tämä tragedia on suuri menetys killalle.”

”Kenellekään ei ollut vihamiehiä? Ongelmia perhepiirissä? Velkojia? Tapahtuiko viime viikonloppuna tai viikolla mitään erityistä? Mikä heitä yhdisti? Kerroitte alustavassa haastattelussa, että kaikki nämä neljä astronomia työskentelivät tahoillaan saman ongelman kimpussa.”

”Kyllä, viime viikonloppu oli jotensakin erikoinen. En lähtisi kuitenkaan tekemään siitä mitään suoria yhteyksiä kuolemantapauksiin. Kaikki neljä astronomia työskentelivät todellakin saman ongelman kimpussa, mutta en näe sillä olevan mitään todellista yhteyttä heidän kuolemiinsa. Vertauskuvallisen yhteyden näkee selvästi, mutta...”

”Vertauskuvallisen yhteyden?”

”He kaikki suuntasivat tutkimuksensa tätä yksinkertaista kysymystä kohden: miksi maailmankaikkeudesta ei löydy elämää?”

Kahvikupillisen jälkeen tutkin murhapaikat silmämääräisesti. Sormenjälkien ja hiuksien etsijät saapuisivat iltapäivällä, minä keskityin kokonaiskuvan luomiseen. Neljä ruumista, neljä tähtitornia. Jokainen astronomi oli oman torninsa herra ja suoritti siellä omia tutkimuksiaan. Suurin osa heidän jälkeenjääneistä papereistaan oli maallikolle (kuten minulle) pelkkää hepreaa. Suurmestari oli paikalla selittämässä minulle heidän tutkimuksiaan kansankielellä.

”Arveletteko, että heidän tutkimuksensa maapallon ulkopuolisesta elämästä aiheuttivat heidän kuolemansa?”

”Se on yksi heitä vahvimmin yhdistävä tekijä, kuten sanoitte. Täytyy olettaa, että sillä on muutakin kuin pelkkä vertauskuvallinen yhteys.”

”He kaikki suuntasivat instrumenttinsa eri tähtiä kohti. Mearth, ensimmäinen uhri, tutki lähigalaksien supersivilisaatioita. Hänen perusoletuksensa oli, että mikäli maailmankaikkeudessa on meitä rutkasti vanhempia lajeja, he ovat varmasti kehittyneet niin pitkälle, että pystyvät esimerkiksi siirtelemään tähtiä ja rakentamaan niistä geometrisiä kuvioita. Sellaisia hän etsi; kokosi karttoja ja käänteli tähtikuvioita, katseli niitä eri kulmista. Emmehän voi olettaa, että nämä geometriset kuviot olisivat juuri meitä kohden suunnattuja.”

”Supersivilisaatioiden tähtipuutarhoja?”

”Niitäpä hyvinkin. Kuulostaako tämä teistä tieteisfiktiolta?”

”Ei ollenkaan. Jatkakaa.”

”Tando ja Pzesan, toinen ja kolmas uhri, tekivät melko paljon yhteistyötä keskenään. Tando keskittyi radioaaltojen kuunteluun ja etsimään niistä toistuvia kuvioita. Perusoletus oli tietysti, että muut sivilisaatiot yrittävät ottaa meihin yhteyttä radioaalloilla. Pzesan taas keskittyi valoaaltoihin, perusoletuksena että ulkoavaruuden olennot lähettävät meille valomerkkejä kuten majakat valtamerilaivoille. Heidän tutkimuksensa menivät usein ristiin ja rastiin, kun he löivät viisaat päänsä yhteen ja miettivät ihmisten koodijärjestelmien mielekkyyttä yhteydenpidossa ja muiden avaruusaaltojen viestintämahdollisuuksia. Heitä vaivasi suuresti se ongelma, että jos supersivilisaatiot tosiaan viestivät keskenään jatkuvasti, he käyttävät luultavasti niin tehokkaita salausmenetelmiä, ettemme pysty erottamaan heidän viestejään normaalista kosmoksen taustahälinästä...”

”Entäs neljäs uhri, Tyko?”

”Hän keskittyi etsimään elämää muilta planeetoilta tutkimalla niiden kaasukehien spektrejä. Hän ei ollut supersivilisaatioiden kannattaja, hänestä oli parempi keskittyä löytämään edes mikrobeja lähiplaneetoilta. Hän oli silti optimistisin ihminen, jonka olen ikinä tuntenut. En koskaan nähnyt hänen menettävän hermojaan tai heittelevän papereitaan roskakoriin. Nämä kolme muuta olivat intohimoisempia ja idealistisempia tutkimuksissaan. Tykosta minun on vaikeinta uskoa, etten näe hänen iloista ilmettään enää koskaan. Se hymy valoi uskoa huomiseen.”

”Olisiko mahdollista, että joku naistutkija ehkä... tai kenties täällä miesvaltaisella alalla näkisi samanlaista suhteiden syntymistä kuin vankilassa?”

”Naurettava ajatus! Kaikki Tähtikillan jäsenet ovat älykkäitä ihmisiä, emme yksinkertaisesti tuhlaa aikaa tyhjänpäiväiseen ihmissuhdedraamaan.”

”Ihmisiä me olemme kaikki.”

”Ette usko tuohon itsekään. Vaimonne on varmasti kertonut, millaisia me täällä olemme. Lyön vaikka päästäni vetoa, että hän on valittanut sinulle meidän olevan fakki-idiootteja ja kutakuinkin eunukkeja. Eikö totta? Hän on yrittänyt varmasti luoda jonkinlaista yhteyttä laitoksemme kolmeen naistutkijaan, mutta saanut huomata etteivät heitä kiinnosta miehistä puhuminen lainkaan. Kuolleet olivat kaikki vannoutuneita poikamiehiä, kuten useimmat meistä. Olemme kuin munkkiluostari. Keskitymme tieteeseen kuten munkit keskittyvät jumalanpalvontaansa tai robotit ohjelmointiinsa.”

”Tästä voisi keskustella, mutta en ala puolustamaan teidän ihmisyyttänne, kun sen itse noin kovin sanoin kiellätte. Kertokaa nyt viime viikonlopusta, mikä siitä teki erikoisen?”

”Mearth teki siitä erikoisen. Hän ilmoitti lauantai-illan kokouksessamme olevansa aivan jonkin suuren keksinnön kynnyksellä ja se tulisi mullistamaan kaiken tietämyksemme elämästä ja maailmankaikkeudesta. Tätä jokseenkin mahtipontista ilmoitusta edelsi pitkähkö väittely elämän selviytymismahdollisuuksista vihamielisissä ympäristöissä. Mearth vaikutti hyvinkin pitkästyneeltä ja ylimieliseltä koko keskustelun ajan ja muut tutkijat piikittelivät häntä leikkimielisesti. Jostain syystä hän räjähti yhtäkkiä, antoi ilmoituksensa ja poistui dramaattisin elkein kokouksesta takaisin kammioonsa. Erittäin huvittava tapaus sinänsä, näemme täällä harvoin sellaisia tunteenpurkauksia.”

”Uskotteko, että Mearth todellakin oli jonkin suuren löydön kynnyksellä?”

”Uskon, että hän uskoi olevansa. Sikäli kuin häntä tunnen, hän on yhtä skeptinen kuin me muutkin, ja tuollaisen innostuksen on pakko johtua jostakin perustavanlaatuisesta. Vielä torstai-illan kokouksessa hän käyttäytyi aivan kuten ennenkin. Perjantaina hän ei muistaakseni ilmestynyt yhdellekään aterialle, mutta sattuu minullekin joskus niin, että keskityn innoissani tutkimuksiin enkä muista syödä ennenkuin alkaa heikottamaan.”

”Muistatteko, missä vaiheessa keskustelua hän räjähti? Oliko se jokin tietty lause, aihe?”

”Mearthin tutkimus on teidän mielestänne avain tapauksen selviämiseen?”

”Alan päätyä suoraansanoen sille kannalle, että joku murhasi Mearthin saadakseen tämän ’mullistavan’ tutkimustuloksen itselleen. Mielessäni näen tapahtumasarjan, jossa Tando ja Pzesan murhaavat Mearthin saadakseen hänen työnsä, Tyko surmaa Tandon ja Pzesanin saadakseen näiltä Mearthin työn ja lopulta joku tekee selvää Tykosta saadakseen väännettyä Mearthin tutkimukset hänen kylmenneistä sormistaan. Kerroitte haastattelussa, että Tando löysi Mearthin ruumiin. Samoin Tyko löysi Tandon ja Pzesanin ruumiit. Näette kuvion itsekin.”

”Se on absurdi kuvio. En voi millään uskoa, että ystäväni ja kollegani ryhtyisivät tuollaiseen lapsellisuuteen.”

”En pidä tätä todennäköisenä itsekään, mutta olen huomannut hyväksi tavaksi muodostaa edes jonkinlainen teoria, oli se kuinka hölmö tahansa. Todisteiden kasautuessa näen sitten teoriani muuttuvan koko ajan. Tehän olitte ensimmäisenä Tykon ruumiin luona?”

”Epäilette minua murhaajaksi. Kiitos vain, mutta näettehän itsekin, että olen järkevä ihminen ja tuollainen teko olisi aivan typerä, varsinkin kun tiedän että tässä tilanteessa epäilisitte minua ensimmäisenä.”

”Lähinnä olen huolissani siitä, jatkuuko surmakuvio teidän kuolemallanne. Pysyisin teinä poissa korkeilta paikoilta.”

Suurmestari hiljentyi tämän neuvon edessä. Apulainen Jasut saapui jälleen tarjottimen kanssa. Suurmestari rentoutui.

”Haluatteko toisen kahvin? Leipäviipaleen ehkä?”

”Kyllä kiitos. Muut tutkijat saapunevat piakkoin omine instrumentteineen. Ette vastannut kysymykseeni, muistatteko mikä aihe tai lause sai Mearthin kiihtymään kokouksessa?”

”Muistaakseni oli kyse siitä, kun Pzesan teki ehdotuksen satelliittiteleskoopin rakentamisesta ja laukaisusta kiertoradalle. En käsitä, mikä siinä sai hänet tolaltaan.”

Torstaiaamuna ratsastin kartanoon uudemman kerran. Punaista nauhaa ei oltu vedetty paikoilleen. Suurmestari ja apulainen olivat jälleen odottamassa ovella, mutta tällä kertaa mukana oli myös heidän vartijakseen määrätty kaartilainen. Hän piti huolta siitä, ettei suurmestari murhannut ketään - eikä kukaan murhannut suurmestaria.

”Joko joitte aamukahvin?”

”En, juon sen mielelläni nyt.”

Suurmestari johdatti heidät sisään kartanoon ja apulainen poistui heti keittämään kahvia. Annoin kaartilaiselle käskyn pitää apulaista silmällä, minä huolehtisin suurmestarista.

”Mikä on tutkimusten tilanne?”

”Laboratorion tulokset olivat selvät. Mitään merkkejä kamppailusta ei uhreista löytynyt, ei myöskään merkkejä huumeista. Pidin takataskussani pientä teoriaa siitä, että heidät oli huumattu hyppäämään itse, mutta se mureni nyt kerralla. Joukkoitsemurha on edelleen yksinkertaisin teoria. Mikä voisi olla heidän motiivinsa, sitä olen kysellyt itseltäni. Ainoastaan Mearthin mystinen keksintö, mutta voiko se olla niin yksinkertaista?”

”Hänen muistiinpanoissaan ei näy mitään merkkejä mullistavasta uudesta keksinnöstä. Luin niitä apulaiseni kanssa koko illan teidän lähtönne jälkeen.”

”Hän piti keksintönsä piilossa. Kukaties keksintö oli vain hänen aivoissaan. Ehkä kyseessä on keksintö tai teoria, joka tappaa keksijänsä ja jonka jokainen astronomi teki omalla tahollaan lähes samaan aikaan.”

”Teoria, joka saa keksijänsä surmaamaan itsensä? Nauraisin, ellen olisi niin järkyttynyt. Millainen tutkija te oikein olette, Keltainen Oranssi?”

”Tutkija, joka ottaa kaikki mahdollisuudet huomioon. Aivan kaikki.”

”Käännätte kai seuraavaksi kaikki tähtitornit tutkijaporukallanne nurin?”

”Se oli tarkoitus.”

Suurmestari oli närkästynyt, enkä voi siitä häntä moittia. Laitos oli pysäytetty täysin ja rutiini rikkoutunut. Vaimoni ennusti, että kuningas laittaa tämän jälkeen Tähtikillan määrärahat pölkylle ja suurmestarin pään toiselle. Virallinen tiedote tapauksesta annettiin ja sen mukaan kaarti tutki tapauksia murhina. Itse olin alkanut kehittämään erilaista teoriaa: Tähtikilta oli sisäänpäinkääntynyt ja suljettu yhteisö, jossa oli taatusti helppo kehittää paranoidia ja muutenkin epäsosiaalista käyttäytymistä. Ehkä ensimmäinen itsemurha oli laukaissut aallon; muut tutkijat näkivät, että heidän kollegansa pystyi tekemään sen ja ottivat mallia. Ei olisi ensimmäinen kerta; itsemurha-aallot olivat varsin yleisiä esimerkiksi nuorison keskuudessa. Nämä epätoivoisesti elämää etsivät ihmiset olivat yksin tähtitorneissaan ja ikkuna oli avoinna heidän edessään. Tarvitsi vain ottaa askel eteenpäin ja maailman huolet jäivät kertaheitolla taakse.

Sitten tuli viides ruumis ja teoria meni taas uusiksi. Yksi kotiarestiin määrätyistä tutkijoista nimeltä Lacson juoksi päin seinää ja halkaisi kallonsa. Talon edessä vahtiva kaartilainen kuuli tömähdyksen ulos asti, niin luja oli isku. Hän oli vain muutamia tunteja aikaisemmin käväissyt sisällä katsomassa ja tutkija oli vaikuttanut täysin elämäänsä tyytyväiseltä syventyessään matemaattisten kaavojen raapustamiseen liitutaululle.

Ratsastin heti paikalle. Selkeä itsemurha, tämä oli ensimmäinen ajatukseni. Tämä tutkija oli jättänyt itsemurhaviestinkin liitutaululle, matemaattisten kaavojen alle:

TYÖMME ON TÄYSIN TURHAA

ELÄMÄÄ EI VOI OLLA

En pystynyt sanomaan, oliko tutkija päätynyt tähän lopputulokseen matemaattisesti. Kutsuinkin suurmestarin apulaisineen tarkastamaan, oliko taululle piirretyissä kaavoissa mitään erikoista. Suurmestari saapui nopeasti kutsukärryillä ja tarkisti laskut opettajan tarkkuudella.

”Nämä ovat erittäin kauniita kaavoja, tähän saakka... hän ei ole laskenut niitä loppuun asti.”

”Sekosi kesken laskujen.”

”En sanoisi kesken, katsokaa. Hän on jättänyt kaavat kesken tähän ja tehnyt sitten jotain muuta. Teksti on kirjoitettu eri liidulla kuin kaavat. Näettekö mistä hän on pyyhkinyt sienellä? Kirjoittaminen on tapahtunut eri aikaan kuin kaavojen laskeminen.”

”Hyvä huomio.”

”Olen touhunnut liitutaulujen kanssa ikäni. Ehkä hän laski kaavoja tännekin asti, mutta pyyhki ne nopeasti pois voidakseen kirjoittaa tämän naiivin nihilistisen tekstin. Järkyttävää. Mikä ihme heidät ajaa näihin tekoihin?”

”Eivät löydä elämää ulkoavaruudesta ja tulevat siihen tulokseen ettei elämää voi olla täälläkään. Ehkä olette kasanneet heidän harteilleen liikaa työtä, he murtuvat jatkuvan löytöpaineen alla. Vaaditte heiltä tuloksia, eikä niitä tule.”

”Syytättekö jälleen minua?”

”Ottakaa se kohteliaisuutena. Syytän aina kaiken varalta sitä, jota vähiten epäilen.”

”Syyttäkää kuningasta. Hän killalta tuloksia vaatii.”

”Haluatteko kuulla toisen teorian?”

”Kaikin mokomin.”

”Astronomit löysivät jotakin, jotain mullistavaa. Nyt te murhaatte tutkijoitanne taataksenne määrärahojen saannin. On itsestäänselvää, että jos joskus saamme yhteyden korkeampiin sivilisaatioihin, teidän tutkimuksistanne tulee turhia. Turha etsiä enää sellaista, joka on löydetty. Mutta kun peittelette löytöänne, rahahanat pysyvät auki.”

”Tepäs olette harvinaisen mieltynyt lennokkaisiin teorioihin.”

”Ne miellyttävät minua suuresti. Mutta vakavasti puhuen – minusta tuntuu, että meidän täytyy koota kaikki arestissa olevat Tähtikillan jäsenet takaisin Kuuvaloon ja haastatella heitä yksitellen.”

Kuuvalon Kartano täyttyi taas ihmisistä. Tähtikillan jäsenet odottivat ala-aulassa ja isossa salissa kaartilaisten valvovien silmien alla. Yksi kerrallaan he saapuivat haastatteluun suurmestarin huoneeseen ja kyselin heidän toimistaan suurmestarin läsnäollessa. Mitä selvisi? Ei paljokaan. Monet tutkijat pitivät tapauksia vain ikävinä hidasteina tutkimuksissaan. Jotkut harvat olivat huolissaan omasta hengestään ja vaativat tiukempia turvatoimia. Monet vaativat juomaveden, ruoan ja ilman tutkimista myrkkyjen takia; vallalla oli teoria siitä, että jokin hermomyrkky tai huume sai astronomit hyppäämään. Toksikologian laboratoriosta ilmoitettiin kuitenkin, ettei mitään kofeiinia vahvempia aineita heidän tutkimuksissaan löytynyt.

”Alan todella epäillä, että ulkoavaruuden oliot ovat saaneet nämä itsemurhat aikaan. En pysty kehittämään mitään järkevää teoriaa, kunnon motiivit puuttuvat. Ehkä avaruusolennot eivät halua tulla löydetyiksi ja lähettävät jonkinlaisia aivosäteitä, jotka saavat heitä etsivät ihmiset surmaamaan itsensä. Eittämättä epätieteellistä, mutta kuulisin mielelläni teidän tieteellisen teorianne.”

”En ole muodostanut mitään teoriaa. Ellei arestia enää jatketa, yritämme palata normaaliin päiväjärjestykseen niin nopeasti kuin mahdollista. Ryhdymme työskentelemään tästä lähtien kolmen hengen ryhmissä. En usko, että kukaan surmaa itseään muiden seurassa. Ja jos surmaakin, saamme ainakin silminnäkijöiden lausunnot tapauksesta.”

”Toivottavasti lisää uhreja ei tule.”

Lähdin Kuuvalon Kartanosta kotiin raskain mielin. Järkevin teoria oli sittenkin se, että Tähtikillan kireä henkinen ilmapiiri sai astronomit päätymään lopulliseen tekoonsa.

Suurmestari Mathracodan ruumis löytyi sunnuntai-aamuna. Hän oli käyttänyt itsemurha-aseenaan käyrää, kullattua sapelia, jonka kuningas oli lahjoittanut hänelle muutamia vuosia aikaisemmin tieteellisistä ansioista. Hän oli unohtanut itsensä käskiessään kaikkia liikkumaan ryhmissä. Sain kaupunginherttualta täysin vapaat kädet ja rajattomat resurssit itsemurhien lopettamiseksi. Annoin kaartilaisille käskyn tutkia koko Kuuvalon Kartano kellarista ullakolle tiheimmällä mahdollisella kammalla ja psykologeille käskyn arvioida jokaisen Tähtikillan jäsenen mielentila. Tähtikillan rivit olivat sekasortoisessa tilassa. Kuningas oli antanut henkilökohtaisesti käskyn sulkea Kuuvalon Kartano kokonaan, määrännyt kaikki tutkijat takaisin kotiarestiin ja ympärivuorokautiseen vartiointiin. Muiden kiltojen suurmestarit lähettivät luokseni tiedustelijoita ja tahtoivat tietää, mikä olisi paras keino ehkäistä samanlainen itsemurhaepidemia heidän keskuudessaan.

Suurmestarin apulainen Jasut saapui puheilleni maanantaina. Pyysin kaartista viittomakielen tulkin, jotta keskustelu sujuisi mielekkäästi. Jostain syystä en ollut Jasutin kertomuksesta yhtään yllättynyt.

”Se on niinkuin arvasitte. Mearth oli ensimmäinen, joka tajusi sen. Hän keksi matemaattisen systeemin, jolla pystyi laskemaan elämän määrän maailmankaikkeudessa. Vaikka hän kuinka tarkisti tuloksensa, elämän määrä oli tasan nolla. Universumissa ei ollut elämää. Tando ja Pzesan tarkastivat laskut ja saivat saman tuloksen, samoin Tyko. Lacson kehitti kaavojen pohjalta uuden mallin, mutta sekin näytti nollaa. Me kaikki tiesimme, mistä oli kyse. Ymmärrättekö? Jommankumman täytyi olla väärässä: matematiikan tai maailmankaikkeuden. Maailmankaikkeudessa selvästi on elämää, joten matematiikan täytyi olla väärässä. Mutta miten se voi olla väärässä? Kaikki tutkimuksemme perustuu sille ja nyt yksi kauneimmista koskaan luoduista matemaattisista kaavoista sanoo meille, ettei meitä ole olemassa. Meiltä on viety perustukset ja romahdamme kasaan.”

”Ei tämä voi olla oikea syy itsemurhaan. Mikäli yhtään olen oppinut Tähtikiltaa tuntemaan, he olisivat tässä tilanteessa tehneet lepäämättä töitä ongelman ratkaisemiseksi eivätkä luovuttaneet.”

”Niin he tekivätkin, mutta kaikki ratkaisumallit sanoivat ettei ratkaisua ole. Kaikki ratkaisut ratkaisumallien ratkaisuihinkin osoittivat itsensä vääriksi. Koko matematiikka alusta lähtien olisi täytynyt hylätä, 1+1=2 olisi täytynyt hylätä, piin likiarvo olisi täytynyt hylätä. Kaava sanoi selvästi: elämän määrä universumissa on nolla. Te olette maallikko, ette voi käsittää sitä samoin kuin me. Kaikki meidän työmme, historiamme ja hienot perinteemme olisi heitettävä roskakoriin.”

”En usko. Te salaatte jotain.”

”Aion tappaa itseni, sillä olen nyt nähnyt sen mitä he näkivät. Jääkää te tänne, minä lähden nyt.”

”Pidelkää häntä!”

Kaartilainen tarttui Jasutiin ja kaatoi hänet lattiaan ennenkuin Jasut ehti viiltää kaulavaltimonsa auki veitsellä. Jasut rimpuili hengenhädässä, mutta kaartilaisen ote piti. Väänsin veitsen Jasutin kädestä ja laitoin sen takintaskuuni.

”Antakaa minun kuolla!”

”Laittakaa hänet pakkopaitaan ja vartiointiin.”

Jasut pumpattiin täyteen rauhoittavia ja tein lääkäreille ja kaartilaisille selväksi, että häntä olisi vartioitava ympäri vuorokauden. Hänen kertomuksensa vaikutti tavallaan järkeenkäyvältä ja tarpeeksi järkyttävältä saadakseen masentuneen mielen hautomaan itsemurhaa. En silti voinut uskoa, että pelkästään siitä olisi ollut kyse. Hän salasi jotain oleellista.

Hain hevoseni ja ratsastin tapaamaan varasuurmestaria, joka oli muiden Tähtikiltalaisten tavoin kotiarestissa. Varasuurmestarin nimi oli Dusalo. Hän istui alistuneen näköisenä sohvalla, kun astuin sisään.

”Iltaa, varasuurmestari Dusalo.”

”Joku tuli siis kertomaan teille.”

”Koko kilta oli mukana juonessa, onko tämä totta?”

”On.”

”Uskotteko tekin, että elämän määrä maailmankaikkeudessa on nolla ja teidän pitää siksi tappaa itsenne?”

”En usko vaan tiedän sen. Olen laskenut sen kymmeneen kertaan. Tässä ei ole kyse uskosta, sillä meillä on todisteet olemassaolemattomuudestamme. Haluaako maailma nähdä ne? Näytetään ne sitten.”

”Eikö tieteessä ole kyse juuri siitä, että vanhat teoriat hylätään kun parempi keksitään?”

”Nyt meidän täytyisi hylätä koko tiede!”

”Ei kai nyt koko tiedettä.”

”Kaikki!”

”Rauhoittukaa nyt, hyvä ihminen. Ajatelkaa näin: entä sitten? Hylätään kaikki. Kyllä se minulle sopii.”

”Kuolkaa nyt tekin!”

Dusalo syöksyi päälleni ja iski tikarin rintaani. Ulko-ovella seisova kaartilainen syöksyi samassa sisään ja heitti keihäänsä Dusalon rintaan. Kaaduin pöydän päälle ja se hajosi allani. Näin elämäni vilistävän silmissä.

”Mirka...”

Kuoleman hetkellä ymmärsin välähdyksenomaisesti sen suurenmoisen logiikan.

(Julkaistu Spinissä 2/2003. Tarinan loppu poistettu yleisön pyynnöstä.)